whos gonna save the world tonight?

Tää on melko turha postaus, mutta mun tekee mieli kirjoittaa jotain. Joten ajattelin kertoa siitä, että oon huomannu mun selässä lanugoa. En oo varma kuinka kauan sitä on ollu, mut nyt vasta hoksasin sen.

Sitten vähän joulusta. Mun joulu oli aika normaali. Ihmettelen kyllä, että aamusta olin tosi kiukkuinen enkä olisi halunut tehdä oikein mitään. Omassa huoneessa katsoin tv:tä ja olin tietokoneella samaan aikaan. Yleensä jouluaattona olen todella onnellinen aamusta alkaen. Nyt vain mökötin ja kiroilin. Joulufiilistä ei ollut ollenkaa. Ehkä se johtui viime illasta, kun riitelimme perheeni kanssa. Riitelemme melko usein, koska minä olen se perheemme ''outolintu'' joka on asioista erimieltä. Mielestäni mun perhe on aika ennakkoluuloinen ja sellainen suvaitsematon. En osaa selittää sitä. Mun perhe on toisinaan tosi kiva, mutta niittä on melko erilainen huumori kuin mulla. Se saa meidät riitelemään melko usein. Mutta tän riidan lopuks mun isä sanoi jotain joka loukkas mua tosi paljon, mut mä ymmärrän täysin. Osaan olla välillä tosi rasittava ja pikkuasioista suuttuva. Loppuillasta olin vidoinkin iloinen. Pääsin joulupukiksi ja kaikki lahjatkin olivat kivoja !

fuck this shit

Tänään tunnin alussa mun lemppari opettaja sanoi, että mun pitää jäädä oven ulkopuolelle sen kanssa. Se sanoi, että on huolissaan musta ja jos nyt en suostuis heti mennä terveydenhoitajan luokse se tai mun luokanvalvoja menis puhuu sille......Siis mitä helvettiä? Olin ihan paniikissa ja väitin vastaan ja yritin venkuroida luokkaan, mutta joudui terkkarin luokse. Aloin tietysti itkeä, eikä se sinäänsä oo mikään ihme multa. Kysymyksiin jota se kyseli mun syömisestä ja syömättömyydestä ärsytti mua. Ja vastasin tosi jyrkästi joihinkin kysymyksiin ja joihinkin en vastannut mitään olin vaan hiljaa ja rapsutin vanhaa kynsilakkaa pois kynnestä. Se mittas mun pituuden ja painon. Vihaan sitä ihmistä. Mun pitää käydä siellä uudestaankin. Sain lapun kotiin jota en aijo antaa äidille.Mutta jotain mun on sanottava, ettei se asia tuu ihan puun takaa vanhempainillassa jos mun luokanvalvoja ottaa sen esille. Olin tosi pettynyt mun lemppari opettajaan. Oliko sen ihan pakko ? Kun palasin luokkaan opettaja tuli ja kosketti olkapäätäni ja istui viereeni ja kysyi olenko vihainen. Siirryin kauemmas ja vastasin etten ole vihainen. Valehtelin.

Viime yöllä en nukkunut ollenkaan. En edes sulkenut silmiäni. Mua ei väsyttänyt yhtään.

Puren hampaat yhteen ja itken silmät päästäni

Voi helvetti. Jokanen opettaja tulee mulle puhumaan siitä, että ''Oonko kunnossa? Olen kuullut, ettet käy syömässä? Miksi et käy? Syötkö kotona? Söitkö aamupalan? Tietävätkö vanhempasi ettet syö?''  Mistä hitosta ne voi tietää. Musta tuntuu, että ne on kiinnittänyt jokaseen oppilaaseen jonkun tutkan jolla seurata sen liikkeitä. Paras ystävänikään ei käy syömässä koska minäkään en käy. Kirkkain silmin se vaan uskoo mun kaikki valheet siitä miten taas söin niin paljon ja oli tosi hyvää, mutten vaan muka tykkää kouluruasta. En luota enään kehenkään.

Mä vihaan sanaa ''syöminen'' mitään oksettavampaa sanaa ei oo olemassakaan. Kun ihminen sanoo syödä missä tahansa muodossa mulla tulee heti pakokauhu ja pelko joudunko minäkin syömään. Vihaan etenkin syömistä ihmisten katseen alla. Ja mitään kamalempaa paikkaa ei olekkaan kuin koulunruokala. Hyi, en kestä katsoa niitä ihmisiä. Ihminen on ruma syödessään. Vihaan sitä leuan liikettä ja kun suu mässyttää lisää paskaa kehoonsa.

Olisin eilen voinut vaikka lyödä liikunnan opettajaamme, joka siinä kaikkien kuullen alkoi yht äkkiä puhua siitä miten sen Helminkin pitäisi syödä. Kuulemma tulee kohta viereeni istumaan, että varmasti syön. Mikä ihmisiä vaivaa ?????? Kai mä nyt itse saan päättää oonko läski vai laiha ? Muutenkin oon syöny taas kun valas. En oo ikinä uskaltanu/voinut oksentaa. Koska pelkään, että joku kuulee. Nyt olen päättänyt ryhdistäytyä. Tunnen itseni valaaksi.  Ja mitä mä teen meidän pitää kirjottaa ruokapäiväkirjaa terveystietoon. En kestä, valehtelenko kirkkaasti vai kirjoitanko todellisuuden. Vihaan itseäni.

pikkusisko♥

Kilot lähtee. 3kiloa oon jo pudottanut. Painan siis 39kiloa. En ole ihan varma kuinka tarkka toi on mut kuitenkin. Oon pystyny pitämään itteni erossa kaikesta muusta paitsi puurosta, appelsiinista, myslimurosta ja vedestä. Joka päivä meen omaan huoneeseen ''syömään'' ja kaadan roskikseen. Tunnen itseni niin itsekkääksi. Miten voin heittää kallista ruokaa roskiin?

Tänään iski pakokauhu. Menen kohta kaverin kanssa laivalle ja buffet pöytä odottaa. Yritin äidille puhu ettei mun tarvitse mennä buffettiin. No se oli sitä mieltä, että pakko sun sinne on päästä että pääsen nauttimaan. En mä nauti siitä. Ja en halua olla niiiin niiin niiin itsekäs ja syödä porkkanan palan 41€ . Ja koulu tulee pääästä. En kestä. Kokeita, testejä, lue,kirjoita, tee, osaa,opettele,harjoittele... En ymmärrä miten romahdin tänään täysin. Äiti ja Iskä oli käyny saunassa eikä ne ollu muistanut sanoa mulle, että mun vuoro on käydä. Mä menin kylmään saunaan ja itkin itkin itkin. Heitin tavaroita maahan ja itkin. Muserruin täysin, enkä saanu yhtäkään ajatusta päähän miks mun kannattais syödä. Tai ees elää.

Valinnaisliikunnassa mulle naurettiin. Oli lentopalloa. Mun käsiin sattui , tärisin ja pelkäsin. Hyvä, etten pelosta alkanut itkeä. Epäonnistuin jokaisessa lyönnissä koska käteni olivat löysät ja mua pelotti. Haluan sieltä pois ja tiedän miten pääsen pois. Vihaan maanantaita. Oltiin myös kaupoissa perheeni kanssa ja näin kassalla naisen/tytön joka oli niin laiha,kaunis ja pieni. Kadehdin häntä niin paljon. Päiväni iloisin asia oli ehkä se kun sain 9½ äidinkielen kokeesta. Ja opettaja sanoi luokan edessä ääneen : ''Helmi oli ainoa joka osasi tämän tehtävän.'' Ja olin myös todella iloinen, kun pääsin pois koulusta. Minulla oli ikävä ihanaa pikkusiskoani (3v) Sädettä. Jos äiti ja Säde ovat hereillä kun lähden kouluun. On sydäntä raastavaa lähteä pois. Olet ihana pikkusisko♥

♥

Mä tunnen sinut pikkusisko,
vaikka vasta kohdattiin
niin monin kasvoin ennenkin
sä vierelläni maannut oot.

Takkuiset hiukset rinnoillasi,
aamuyön utu silmissä
kuin lihaksi ois tulleet
kasteiset niityt unenlaakson.

Kun yössä yksin vaeltaa,
voi kaltaisensa kohdata
ja hetken tie
on kevyt kaksin kulkea.

 Yö:Hetken tie on kevyt kulkea 

there is no end in forever

En ollut tänään koulussa. Nukuin pommiin. Heräsin kymmeneltä ja koulu olis alkanu yheksältä. Aluks tuli paniikki, mut se lähti heti kun äiti sanoi laittavansa, että mulla oli ''pää kipeä''.

 

Tänään mä söin ihan niinkun 'normaali' ihminen. Nyt mun pää on oikeesti kipee ja väsyttääkin niin paljon ettei mitään rajaa, mut mitä mä teen. Mä aivan varmasti menen vasta puol kolmen aikaa nukkumaan. Miten mun elämä on tällästa?

Ei onni ole sitä että osaa nauraa, ei onni ole sitä että surun hautaa

Joka maanantai lupaan ja vannon, että nyt onnistun. Miksi siis aina tiistaisin romahdan täysin?? Olin jo päässyt hyvälle kurkkulinjalle, kunnes yksi lempiruuistani laitettiin eteeni. Sen jälkeen olikin jo mennyttä. Ärsyttää niiin paljon, mut samalla oon paljon ilosempi. Päässä ei heitä ja ajatuskin kulkee jotenkin.

 

Tänään terveystiedontunnilla tunsin itseni niiin nöyryytetyksi. Opettajamme puhui kuinka pitäisi syödä niin koulussa kuin kotona. Yksi hyvä kaverini alkoi yhtäkkiä osoittamaan mua ja sydämeni hyppäsi kurkkuun. ''Helmi ei syö koskaan, puhu sille järkeä.'' Olin kuolla en ees tarkalleen muista mitä mä siinä sitten tein. Onneks en alkanu itkemään, koska ei itkukaan ollut kaukana. Mua vaan nolotti tosi paljon. Sitten piti käydä kierros mitä on syönyt. Ja mä olin juonut aamulla vaan vettä, muka. Valehtelin. En halunnu, että joku saa tietää mun syöneen aamulla jugurtin. Mun oli ollut ihan pakko syödä se, koska mun vatsa huus nälkää. Eilen olin syöny vaan kolme palaa kurkkua. Nykyään jos joku puhuu mun syömisestä oon vastannu tosi ilkeästi vain  

'' Sä et tunne mua, kukaan teistä ei tunne mua'' Tää tulee joka kerta ensimmäisenä mieleen. Mut siinä mä oikeesti puhun totta. Musta tuntuu, etten tunne itsekään.

 

Pidän siitä mitä teet, teet sen kauniisti ja hyvin

Onnistuin. Tänään en laittanut mitäään muuta paitsi vettä suuhuni. Oon tottunu syömään enemmän ja siksi päässäkin vähän heittää, mut ei se mitään. Huomenna ajattelin, että voisin syödä vähän kurkkua, koska mun on pakko huomenna syödä jotain. Olin just kirjottamassa, etten tunne nälkää, mut heti vatsa alkoi kurnia. No emmä nyt ainakaan kauheesti. Ajattelin listata ruat josta mun on tosi hankala luopua.

 

Dops keksit mmm. ihania ja varsinkin just maitoon dipattuna.

 

Mutakakku oivoi ihanaa, rakastan.

 

Cashewpähkinät ne on niin hyviä!

 

Daim kukku... voi ei tuli jo ikävä

 

Berliininmunkit voin jo maistaa sen ihanan vaaleanpunaisen töhnän mm.

 

Voiko paprikaa luokitella herkkuihin? No mutta ihanaa se silti on !!

 

Ranskalaiset, eikä mitkä tahansa tai mistä tahansa. Valkosipulimajoneesin kanssa!

                                          Donitseihin oon ollu kokoelämäni ajan rakastunut. Ala-asteella oli pakko käydä koulun jälkeen ostamassa yksi donitsi taaaai kaksi.

Kuinka paljon siivet maksaa?

Miksei maapallo ole tehty vaaleanpunaisesta pumpulista, jossa olisi enkeleitä, tähdenlentoja, helminauhoja, vaaleanpunaista hattaraa, lumihiutaleita, kirkkaita tähtisädetikkuja, kukkia, ruusun terälehtiä, sateenkaaria, keijuja, perhosia, pilvenhattaroita ja ilmapalloja. Eläisimme unelmaa, täydellistä. Rakastaisimme toisiamme ja ennenkaikkea itseä. Arvostaisimme jokaista hetkeä, niin mennyttä kuin tulevaa. Paljain varpain juoksisimme kukkaniityllä, näkisimme sen kaiken täydellisyyden.

Ikuisuus, yksi huokaus vain, yksi yö kuin koko elämä

Epäonnistuin. Mun piti paastoo tää koko päivä. Vetosin nälättömyyttä kipeyteeni, mutta äiti toi huoneeseeni ison tarjottimen täynnä kaikkea hyvää. Oli mutakakkua, viinirypäleitä, munakasta, jugurttia jne. Ja olin jo onnistumassa, mut sit ei helvetti. Söin sen mutakakun palan ! Sen jälkeen mä vielä otin kaks viinirypälettä ja meinasin syödä mut heräsin todellisuuteen ja syljin ne äkkiä pois. Toivon vaan, että onnistuisin. Miks mä silti pilaan aina kaiken. Huomenna en syö mitään.  Mut silti haluaisin kasvaa pitkäksi, oon aina halunnu olla pitkä ja laiha. Ja musta on ennustettu pitkää. Jos en syö en tuu ikinä olemaan pitkä.

 

Tänään en ollut siis koulussa, koska oon kipeä. Ei mulla ollut kuumetta, vaan kauhee nuha ja kurkkukipu. Heräsin kahdelta päivällä, enkä mä sit mitään oikeen tehnykkää. Menin koneelle ja olin koko päivän koneella. Alan kohta epäillä oonko mä oikeesti edes ihminen. Päivästä toiseen kipeydestä huolimatta oon vaan koneella, luen syömishäiriö blogeja. Ehkä mä vielä joskus löydän onnen. Tällä hetkellä haluisin mun ystävien luokse helsinkiin. Haluisin sinne niiin niiin niiin paljon, että sydän meinaa haljeta.

Minä

Ajattelin laittaa pari kuvaa itsestäni. En tosiaan halua, että kuvista minut voisi

tunnistaa, siksi rumat suttaukset.

Syysloma loppuu huomenna, ahdistus lisääntyy ja samalla kalorimäärätkin pienenee.

Ehkä minusta vielä joskus tulee pieni suloinen keiju, jonka askeleet on liian kevyet,

en kosketa maata ollenkaan. Olen kaunis. 

Olen lukenut paljon blogeja ja kadehtinut muiden vartaloa. Minulla ei riitä itsekuri,

olen heikko enkä saa itseäni laihaksi, kauniiksi. En hallitse itseäni, se on heikkoutta.

''Mutta musta tulee laiha, kaunis ja vahva, täydellinen lumienkeli, vesikeiju, jääprinsessa,

jota kukaan ei voi koskettaa...'' 

pelko ja häpeä halu tuhota oma itsensä

Pitkästä aikaa ei oo tuntunu näin pahalta. Sydän takoo rinnassa, kyyneleet valuvat poskia pitkin. Miksi jus mä oon epäonnistunut?... Haluan olla sairas. Haluan olla sairalloisen laiha. Haluan pois täältä. Haluan hoitoon. Voisin itkeä itseni kuiviin. En oo ollut pitkään aikaan näin ahdistunu. Mitä mä teen ittelleni? Mua pelottaa. En tiedä mitä tehdä.

Se mihin on kerran vajonnut
Muistuttaa aina olemassaolostaan
Jättäen jälkiä.

 

sun äänesi on hiljainen katkerana kerrot sen

''sä makaat sängyn pohjalla
on poissa kaunis maailma
ja niin sua petettiin
sä hullu uskoit lupaukseen
sait ison haavan sydämeen
ja niin sua loukattiin
sä nouset kerran vielä
vaikkei nyt tunnu siltä
ja löydät monta syytä jatkaa huomiseen''

Nyt kyllä taas naksahti päässä, en oikeesti kestä tätä läskin määrää. Miten oon päästäny itteni tähän kuntoon? En kestä kattoo vaa'asta sitä lukua. Se luku ei oo ikinä ollu niin suuri....42kg! Muistan sillon joskus lupasin etten ikinä paina yli 40kg hyihyihyihyi. Oikeesti en söis ikinä, en ikinä ! Vaan ihanihanihan vähän jos kukaan ei kattois. Unelmoin jo niin siitä kun kukaan ei oo huohottamassa niskaan siitä miten mä syön. Eikö nää makkarat oo ihan mun omia, eikä kenenkään muun. En vaan toivo mitään muuta kun hyvää kroppaa, miten se voi olla näin vaikeeta.
 

Se väläyttää peilissä muutamia luita, palasen rintalastaa ja kylkiä.

Nyt vasta ymmärsin. 

161cm

kesällä 37kg

nyt 41kg

Olin onnellinen, mitä sä luulit ?

Siitä onkin aikaa kun viimeksi kirjoitin. Nyt ajattelin kertoa, että moni asia sujuu oikein hyvin. Olen taas iloinen!