Puren hampaat yhteen ja itken silmät päästäni

Voi helvetti. Jokanen opettaja tulee mulle puhumaan siitä, että ''Oonko kunnossa? Olen kuullut, ettet käy syömässä? Miksi et käy? Syötkö kotona? Söitkö aamupalan? Tietävätkö vanhempasi ettet syö?''  Mistä hitosta ne voi tietää. Musta tuntuu, että ne on kiinnittänyt jokaseen oppilaaseen jonkun tutkan jolla seurata sen liikkeitä. Paras ystävänikään ei käy syömässä koska minäkään en käy. Kirkkain silmin se vaan uskoo mun kaikki valheet siitä miten taas söin niin paljon ja oli tosi hyvää, mutten vaan muka tykkää kouluruasta. En luota enään kehenkään.

Mä vihaan sanaa ''syöminen'' mitään oksettavampaa sanaa ei oo olemassakaan. Kun ihminen sanoo syödä missä tahansa muodossa mulla tulee heti pakokauhu ja pelko joudunko minäkin syömään. Vihaan etenkin syömistä ihmisten katseen alla. Ja mitään kamalempaa paikkaa ei olekkaan kuin koulunruokala. Hyi, en kestä katsoa niitä ihmisiä. Ihminen on ruma syödessään. Vihaan sitä leuan liikettä ja kun suu mässyttää lisää paskaa kehoonsa.

Olisin eilen voinut vaikka lyödä liikunnan opettajaamme, joka siinä kaikkien kuullen alkoi yht äkkiä puhua siitä miten sen Helminkin pitäisi syödä. Kuulemma tulee kohta viereeni istumaan, että varmasti syön. Mikä ihmisiä vaivaa ?????? Kai mä nyt itse saan päättää oonko läski vai laiha ? Muutenkin oon syöny taas kun valas. En oo ikinä uskaltanu/voinut oksentaa. Koska pelkään, että joku kuulee. Nyt olen päättänyt ryhdistäytyä. Tunnen itseni valaaksi.  Ja mitä mä teen meidän pitää kirjottaa ruokapäiväkirjaa terveystietoon. En kestä, valehtelenko kirkkaasti vai kirjoitanko todellisuuden. Vihaan itseäni.

pikkusisko♥

Kilot lähtee. 3kiloa oon jo pudottanut. Painan siis 39kiloa. En ole ihan varma kuinka tarkka toi on mut kuitenkin. Oon pystyny pitämään itteni erossa kaikesta muusta paitsi puurosta, appelsiinista, myslimurosta ja vedestä. Joka päivä meen omaan huoneeseen ''syömään'' ja kaadan roskikseen. Tunnen itseni niin itsekkääksi. Miten voin heittää kallista ruokaa roskiin?

Tänään iski pakokauhu. Menen kohta kaverin kanssa laivalle ja buffet pöytä odottaa. Yritin äidille puhu ettei mun tarvitse mennä buffettiin. No se oli sitä mieltä, että pakko sun sinne on päästä että pääsen nauttimaan. En mä nauti siitä. Ja en halua olla niiiin niiin niiin itsekäs ja syödä porkkanan palan 41€ . Ja koulu tulee pääästä. En kestä. Kokeita, testejä, lue,kirjoita, tee, osaa,opettele,harjoittele... En ymmärrä miten romahdin tänään täysin. Äiti ja Iskä oli käyny saunassa eikä ne ollu muistanut sanoa mulle, että mun vuoro on käydä. Mä menin kylmään saunaan ja itkin itkin itkin. Heitin tavaroita maahan ja itkin. Muserruin täysin, enkä saanu yhtäkään ajatusta päähän miks mun kannattais syödä. Tai ees elää.

Valinnaisliikunnassa mulle naurettiin. Oli lentopalloa. Mun käsiin sattui , tärisin ja pelkäsin. Hyvä, etten pelosta alkanut itkeä. Epäonnistuin jokaisessa lyönnissä koska käteni olivat löysät ja mua pelotti. Haluan sieltä pois ja tiedän miten pääsen pois. Vihaan maanantaita. Oltiin myös kaupoissa perheeni kanssa ja näin kassalla naisen/tytön joka oli niin laiha,kaunis ja pieni. Kadehdin häntä niin paljon. Päiväni iloisin asia oli ehkä se kun sain 9½ äidinkielen kokeesta. Ja opettaja sanoi luokan edessä ääneen : ''Helmi oli ainoa joka osasi tämän tehtävän.'' Ja olin myös todella iloinen, kun pääsin pois koulusta. Minulla oli ikävä ihanaa pikkusiskoani (3v) Sädettä. Jos äiti ja Säde ovat hereillä kun lähden kouluun. On sydäntä raastavaa lähteä pois. Olet ihana pikkusisko♥

♥

Mä tunnen sinut pikkusisko,
vaikka vasta kohdattiin
niin monin kasvoin ennenkin
sä vierelläni maannut oot.

Takkuiset hiukset rinnoillasi,
aamuyön utu silmissä
kuin lihaksi ois tulleet
kasteiset niityt unenlaakson.

Kun yössä yksin vaeltaa,
voi kaltaisensa kohdata
ja hetken tie
on kevyt kaksin kulkea.

 Yö:Hetken tie on kevyt kulkea 

there is no end in forever

En ollut tänään koulussa. Nukuin pommiin. Heräsin kymmeneltä ja koulu olis alkanu yheksältä. Aluks tuli paniikki, mut se lähti heti kun äiti sanoi laittavansa, että mulla oli ''pää kipeä''.

 

Tänään mä söin ihan niinkun 'normaali' ihminen. Nyt mun pää on oikeesti kipee ja väsyttääkin niin paljon ettei mitään rajaa, mut mitä mä teen. Mä aivan varmasti menen vasta puol kolmen aikaa nukkumaan. Miten mun elämä on tällästa?

Ei onni ole sitä että osaa nauraa, ei onni ole sitä että surun hautaa

Joka maanantai lupaan ja vannon, että nyt onnistun. Miksi siis aina tiistaisin romahdan täysin?? Olin jo päässyt hyvälle kurkkulinjalle, kunnes yksi lempiruuistani laitettiin eteeni. Sen jälkeen olikin jo mennyttä. Ärsyttää niiin paljon, mut samalla oon paljon ilosempi. Päässä ei heitä ja ajatuskin kulkee jotenkin.

 

Tänään terveystiedontunnilla tunsin itseni niiin nöyryytetyksi. Opettajamme puhui kuinka pitäisi syödä niin koulussa kuin kotona. Yksi hyvä kaverini alkoi yhtäkkiä osoittamaan mua ja sydämeni hyppäsi kurkkuun. ''Helmi ei syö koskaan, puhu sille järkeä.'' Olin kuolla en ees tarkalleen muista mitä mä siinä sitten tein. Onneks en alkanu itkemään, koska ei itkukaan ollut kaukana. Mua vaan nolotti tosi paljon. Sitten piti käydä kierros mitä on syönyt. Ja mä olin juonut aamulla vaan vettä, muka. Valehtelin. En halunnu, että joku saa tietää mun syöneen aamulla jugurtin. Mun oli ollut ihan pakko syödä se, koska mun vatsa huus nälkää. Eilen olin syöny vaan kolme palaa kurkkua. Nykyään jos joku puhuu mun syömisestä oon vastannu tosi ilkeästi vain  

'' Sä et tunne mua, kukaan teistä ei tunne mua'' Tää tulee joka kerta ensimmäisenä mieleen. Mut siinä mä oikeesti puhun totta. Musta tuntuu, etten tunne itsekään.